Olin luultavasti kahdentoista tai kolmentoista vuoden ikäinen, kun eräs silloinen ystäväni antoi (vai myi? en muista enää) minulle ainoan omistamansa pikkaraisen, joka oli kookas possu. Possu ei selvästikään kuulunut suomalaisista kaupoista siihen maailman aikaan saatavaan Pikkaraiset-sarjaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kävimme ystäväni kanssa kiistaa possun nimestä: nimen oli oltava Dana (tämä tapahtui ennen Salaisten kansioiden aikaa, joten en osaa ollenkaan sanoa, missä ystäväni oli nimeen törmännyt. se piti kuitenkin lausua suomalaisittain) tai muuten ystäväni ei antaisi possua minulle. Mikä kauhea tilanne! Mielestäni Dana oli uskomattoman ruma nimi (ja samoilla linjoilla olen edelleenkin), ja olin aina pyrkinyt valitsemaan pikkaraisteni nimet huolellisesti ja "rakkaudella". Lopulta suostuin ehtoon, vaikka tiesin, ettei kaverini millään tavalla pystyisi sitä valvomaan. Koska olen turhankin kiltti tällaisissa asioissa, olisin saanut valtavan huonon omantunnon, jos olisin "kadottanut" nimen kokonaan. Niinpä possusta tuli loppujen lopuksi Dana-Pilvi, ja häntä kutsuttiin yleensä – joskaan ei aina – Pilviksi. Sukunimeksi kehitin possumaisen Käkkärähännän.

 

Pilvin kasvot tuntuivat nuorekkailta, ja siksi pian oivalsinkin hänen kuuluvan pikkaraisteni niinkutsuttuun "nuorisoon": joukkoon aikuisen kokoisia pikkaraisia, jotka eivät kuitenkaan ikänsä ja luonteensa puolesta käy aikuisista. Nämä "nuorisolaiset" ajattelimme kai yleensä noin 14-20 -vuotiaiksi. Pikkaraisaikuiset olivat meille niin stereotyyppisiä tiukkapipoja, että nyt jälkikäteen oikein naurattaa. Lasten ja nuorten luonteissa oli paljon enemmän variaatiota.

 

En muista enää kovinkaan hyvin Pilvin osuutta leikeissämme, mutta hänestä on jäänyt mieleen aika tyyni ja vakava vaikutelma. En kuitenkaan sanoisi neiti Käkkärähäntää tylsäksi.