Kuten kaikki pikkaraisia omistaneet tietävät, heikäläisiä on jos jonkinmoista sorttia. Eniten on ollut tarjolla karhuja, koska useat leluja valmistavat firmat ovat halunneet jostakin syystä kaupata nukkapintaisia karhunukkeja. "Oikeista pikkaraisista" (Forest Families) helpoimmin saatavia olivat karhujen ohella norsut ja ketut ja puput, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Harvinaisimpia omistamiamme eläinlajeja olivat majavat, sarvikuonot, possut ja tiikerit. Katalogeista katselimme ulkomailla myytäviä villisikoja ja lampaita ja haaveilimme niistä huokaillen.

Lammaspikkaraisia ei ole koskaan tullut vastaan kuin mainoskuvissa.

Hyvin pian leikeissämme kävi niin, että kukin eläinlaji sai omalaatuisia piirteitä. Kissoista tuli esimerkiksi erittäin siveellisiä hikipinkoja, jotka eivät missään tapauksessa voineet tehdä ruumiillista työtä. Karhut olivat päin vastoin rempseitä fyysisen työn ystäviä, jotka tykkäsivät myös ruoasta. Oravilla oli jatkuva sukupuolten välinen sota meneillään, eli tytöt ja pojat kinastelivat koko ajan keskenään, samoin miehet ja naiset. Yksilöitten välillä oli kylläkin yhtä paljon eroja kuin oikeassakin elämässä; kukin pikkarainen joutui itse pohtimaan luonteensa ja kansansa yhteensopivuutta ja tasapainoilemaan siinä välissä. Aivan kuten me ihmisetkin.

En muista missä vaiheessa aloimme kutsua pikkaraislajeja klaaneiksi (hiiriklaani, susiklaani, krokotiiliklaani jne.) Ehkäpä tämä liittyi siihen, kun aloimme kiinnostua eri pikkaraiskansojen uskonnoista, ja minä keksin muun muassa ripustaa valtavan sammakkopehmolelun roikkumaan lähelle sitä seinää, jonka nukkekotihyllyni täytti, sammakkojen palvottavaksi. Kullakin lajilla oli nyt toteemieläimensä, ja siihen kuvioon sopi tietysti klaani-sana.

Yleistäkin yleisempään klaaniin kuuluvat sisarukset Piia, Terhi ja Pasi (luultavasti). 

Jotkut pikkaraislajit suosivat suuria, jotkut pieniä perheitä. Eri lajien saatavuus vaikutti tähän asiaan. Selitimme joidenkin harvinaisuuden sillä, että kyseistä klaania vainottiin, tai sillä, että ideologisista syistä tämä klaani ei halua asua monikulttuurisessa, kollektiivisessa yhteistaloudessa (eli melkein kaikkia mahdollisia eläinlajeja pursuilevassa nukkekodissa). Kun erilaiset poliittiset suuntaukset alkoivat selvitä meille tyttösille, monikulttuuriset kollektiiviset yhteistaloudet alkoivat kuulostaa korvissamme aivan selvästi kommunistikolhooseilta. Päätimme, että kaikki tällaisissa yhteistalouksissa asuvat pikkaraiset olivat kommunisteja, jotka ideologisista syistä halusivat asua sillä tavalla eivätkä omien klaaniensa kulttuurin mukaisilla tavoilla.

Nykytietämykseni mukaan nämä "kolhoosit", joissa vallitsi yhteisomistus, muistuttavat ehkäpä kuitenkin eniten hutteriittien yhteisöjä (sillä erotuksella, että kullakin sai olla oma uskontonsa, eikä kenenkään pukeutumista valvottu tai oman klaanin kulttuurin mukaista käyttäytymistä kielletty). Kolhoosin säännöissä kiellettiin rodullinen ja uskonnollinen syrjintä, eli kaikkien oli suvaittava kaikkia. Ihan kuin Intiassa. :-)

Olen pienestä pitäen ollut hulluna kieliin ja luonut omiakin kieliä (ne oli sitten helppo lahjoittaa eri pikkaraisklaaneille ;-) Koska kaikki selkeästi puhuivat kolhooseissamme kuitenkin suomea, päätimme, että suomi vastaa sukupuuttoon vainotun hirviklaanin kieltä. Koko kolhoosielämäntapa oli alkujaan hirvien keksintöä, tähän tulokseen tulimme. Hirvien ideologia ja kieli jäivät siis elämään heitä seuraavissa kommunistipikkaraisissa, vaikka hirvet tapettiinkin. Tämä keksimämme tarina oli yksi niistä lukuisista kauhukertomuksista, joita luomalla me tiedostamatta työstimme maailmanhistorian ja ulkomaan uutisten ahdistavuutta. Lapsipsykologit olisivat olleet varmaan innoissaan, jos olisivat päässeet haastattelemaan meitä kolmea!

Ilmeisestikin olimme lapsina kuulleet liian monta kertaa ilmauksen "natsisika", koska päätimme, että kansanmurhasta oli vastuussa ideologialtaan fasistinen possuklaani (sekä sen kulttuurillisesti itseensä sulauttama koiraklaani, joka oli unohtanut oman kielensä sikojen vallan alla). Myöhemmin linkitimme possuihin ja koiriin kaiken muunkin kamalan; vain heidän maassaan oli esimerkiksi saasteita ;-) Omien nukkekotiemme (lue: kolhoosiemme) koirat ja possut olivat tietenkin äärioikeistolaisuutta vastustavia pakolaisia.

Teini-iässä "tajusimme", että nuket ovat vain symboleita itse asiassa hyvinkin ihmisten näköisille hahmoillemme. Tämä ahaa-elämys syntyi alkujaan siitä, kun Katri ja Nea halusivat oppia piirtämään ihmisiä, mutta koska kaikki vapaa-aikamme pyöri pikkaraisten ympärillä, uusi piirustusharrastuskin tuli linkittää pikkaraisiin.

Kuvassa sama karhutyttö Terhi kuin ylläolevassa valokuvassa keskellä.

Aloimme piirtää kuvia eri rotuisista ihmisistä ja päätimme, minkä näköinen rotu vastaa mitäkin pikkaraislajia. Tämän jälkeen piti tietysti selittää, mikseivät eri rodut sekoittuneet keskenään (paitsi sellaisissa jännittävän romanttisissa tapauksissa, joissa klaanieläimet olivat sukua keskenään; esimerkiksi kissaeläimet, kuten leopardit, tiikerit, kissat ja leijonat harjoittivat joskus enemmän tai vähemmän paheksuttua ristiinpariutumista). Päätimme, että kaikkia pikkaraisia yhdistää usko siihen, että he todella ovat sukua klaanieläimilleen, ja että he pitävät toisia rotuja eri lajeina.

Voin myöhemmin kertoa enemmän eri klaaneista, esitellä vaikkapa klaanin tai pari kerrallaan :-)

Lisäys 17.11. klo 18:26:

Liitin kuvitusta tekstiin Virpin pyynnöstä. Terveisin Katri.