Mitä tehdä, kun rakkaan nukkelapsen pitäisi jo ikänsä puolesta olla aikuisen kokoinen? Vaihdetaan tietenkin nukkea! Kun tämän olimme keksineet, lukemattomat teini-ikään ehtineet nukkemme vaihtoivat ruumista. Ikävä kyllä tämä tiesi usein jonkun aikuishahmon kuolemaa. Aikuisnukkejahan ei ollut rajattomasti!

Karhuja on neljää kokoa, muita pikkaraisia vain kahta.

Pikkaraisia on neljää kokoa, minkä lisäksi monia nukkapintaisia koriste-eläimiä on voinut käyttää pikkaraisvauvoina. Tästä vedimme sen pikkaraisbiologisen johtopäätöksen, että heikäläiset eivät kasva jatkuvasti, kuten ihmiset, vaan pyrähtäen. Nimesimme ikävaiheet imeväiseksi, taaperoksi, nassikaksi (tuosta yleisimmästä koosta, tavallisesta lapsesta, oli kyllä monta muutakin sanaa käytössä), aikuiseksi ja jätiksi.

Vain harvat "pyrähtivät jätin mittoihin". Yleensä kaupan oli kustakin lajista vain yhtä aikuis- ja yhtä lapsikokoa. Vain karhuja oli joka kokoa.

Kun tulimme murrosikään, koimme itse henkisen kasvupyrähdyksen. Aloimme leikkiä enemmän nuorilla aikuisilla kuin lapsilla. Silloin piti tietysti saada jostain vauvojakin. Valmistimme vauvoja itse, kun ei niitä kaupasta löytynyt, ei ainakaan joka lajia. Muistan muotoilleeni pienokaisia kumista, helmistä ja tikuista. Nuppineuloista loin heille silmät, ja kuorrutin lopputuloksen nukkapintaisella kankaalla, jonka olin löytänyt kangaskaupasta. Kangas oli valkoista, ja värjäsin sen ennen verhoiluvaihetta halutulla värillä.

Koska oikeita pikkaraisvauvoja ei ole olemassa, on täytynyt käyttää mielikuvitusta. Kuvassa "mittatikkuna" susipoika Timo. Pandavauva on tehty valkoisesta karhusta tussilla värittämällä, apina- ja lehmätaaperot pyyhekumista ja valkoisesta - vesivärillä? värjätystä - sametista.

Katri voisi taas kuvittaa tämän, ei liene vaikeaa havainnollistaa kasvupyrähdyksiä :D

Lisäys 24.11. klo 20.00:

Kuvitettu on! Seuraavaksi taidan julkaista aiheeseen liittyen vanhan kasvupyrähdyksiä kuvaavan kirjoitelmani.

t. Katri