Jatkokertomuksen ensimmäinen osa löytyy täältä. Tästä kertomuksesta ei dramatiikkaa puutu! ;)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tarinan henkilöt

Hunajapeltosen perhe (karhuja):

Aleksis (isoisä, Sirpan isä)

Sirpa (Sebastianin vaimo)

Sebastian (Sirpan mies)

Teresa (Sirpan ja Sebastianin vanhin tytär)

Kristel (Sirpan ja Sebastianin toiseksi vanhin tytär)

Lucy (Sirpan ja Sebastianin keskimmäinen tytär)

Patricia (Sirpan ja Sebastianin toiseksi nuorin tytär)

Aradia (Sirpan ja Sebastianin nuorin tytär)

Sarja (Kristelin tytär)

 

PICNIC (osa 2/3)

 

Aradia hihitti. Ukin sylissä oli kivaa. Äkkiä Aradia näki, että jotain outoa oli tapahtumassa. Patricialla oli kummallinen kasvoillaan ja se säikäytti pienen Aradian. Kun Patricia purskahti itkuun, alkoi Aradia kirkua kimeästi ja kauhuissaan. Hänen vartalonsa sätkytteli 52-vuotiaan [huomautus, pikkaraisten vuosi on kolme kertaa niin pitkä kuin ihmisvuosi, ja toisin kuin ihmiset, 52-vuotiaana pikkaraiset ovat jo vanhuksia] Aleksiksen sylissä. Kaikki katsoivat Aradiaa. Aradia katsoi Patriciaa, ja huusi. Patricia katsoi Aradiaa, ja huusi. Aleksis katsoi Aradiaa ja alkoi yhtäkkiä muuttumaan omituisen väriseksi. Hänen ilmeensä oli yhtäaikaa kauhistunut ja oivaltava. Hän ojensi äkkiä kirkuvan lapsen vieressään istuvalle Teresalle ja alkoi sitten voihkimaan sydänalaansa pidellen.

 

Sirpa huomasi isänsä eleen ja alkoi huutaa hysteerisesti pidellen käsiään korvillaan. Sirpa huusi ja huusi. Vain Kristel sai selvää äitinsä huudosta. Yhä uudelleen ja uudelleen Sirpa kirkui:

-Hyvä Jumala älä anna sen olla totta!

 

Patricia katsoi jalkojaan. Ne olivat kasvaneet, kasvaneet hyvin paljon. Myöskin hänen kätensä vaikuttivat tavallista isommilta. Koko ruumis tuntui hellältä ja kipeältä. Patricia ei enää huutanut. Hän tapitti kosteilla silmillään isäänsä. Sebastian huomasi toiseksi nuorimman tyttärensä katseen ja hämmästyi. Patrician toinen kasvupyrähdys oli alkanut.

 

Lucy oli jo aikaa sitten pudottanut uudet, hienot kiikarinsa ruoholle. Hän katsoi kivettyneenä tapahtumia ympärillään. Isoisän siniset kasvot järkyttivät häntä enemmän kuin hysteerinen kirkuna joka kohosi äidin tai Aradian kurkuista. Äkkiä Lucy pomppasi tyhjien astioiden ylitse, suurella loikalla Aleksiksen luo ja tarttui tätä olkapäistä. Lucy ravisteli vanhaa isoisäänsä ja rukoili mielessään ettei tämä menehtyisi.

 

Teresa oli kerännyt voimia. Hän ymmärsi tilanteen vakavuuden, ja tajusi että jotain oli tehtävä. Hän katsoi kirkuvaa Aradiaa silmiin ja sanoi tiukalla äänellä, että tämän oli oltava hiljaa. Lapsi hiljeni hetkessä. Teresa ojensi pikkuisen isälleen ja kokosi sitten kirjavat hameenhelmat käsiinsä ja pinkaisi juoksuun kohti kotikolhoosia. Ukki tarvitsi lääkäriä.

 

Kristel pudisti päätään. Tämä ei voinut olla totta. Aleksis teki kuolemaa, Patricialla oli kasvupyrähdys ja kaikenlisäksi hän huomasi itsessäänkin kasvupyrähdyksen merkkejä. Kristel kirosi muutaman lauseellisen verran, mikä sai hänen äitinsä lakkaamaan kirkumisen. Tuohtunut Sirpa tuijotti pistävästi vanhinta tytärtään ja käski tämän olla opettamatta huonoja tapoja pienille sisarilleen. Kristel purskahti räkäiseen nauruun, jota kesti noin viisi sekuntia. Sitten mustakyntinen tyttö nousi ylös viheriöltä ja otti lapsensa kärreistä pois ja keinutti tätä edes takaisin, että tämäkin lakkaisi huutamasta.

 

Aleksis yski vaivalloisesti. Hän käski perhettään olemaan vaiti. Hiljaisuus valtasi niityn, mitä nyt Sarja hieman tyrski Kristelin sylissä. Aleksis ilmoitti rauhallisella äänellä, että oli hänen viimeisen hetkensä aika ja että oli aika sanoa hyvästit. Sirpa kirkaisi, että lapsille tulee vaikeita henkisiä häiriöitä jos Aleksis todella kuolee nyt. Vanha mies katsoi tytärtään pettyneesti. Hänen mielestään tytär osoitti vähintäänkin ala-arvoista käytöstä.

 

Kristel tarkkaili vuoroin itseään ja vuoroin Patriciaa ukin pitäessä viimeistä puhettaan. Kun Patricia meinasi uupumuksessaan keikahtaa nurin, asettui isosisko hänen viereensä ja tarttui tätä olkapäästä. Kris kuiskasi pikkuiselle, että tämän pitää yrittää kestää.

 

Aradia keikkui isänsä kainalossa tämän kuunnellessa tarkkavaisesti mitä hänen vaimonsa isällä oli heille sanottavaa. Aradia ei kuunnellut, hän kasvoi. Järkytys oli saanut hänenkin hormoninsa aloittamaan kasvupyrähdyksen. Pyrähdys alkoi hänen kohdallaan hieman liian varhain, mutta se ei estänyt kasvua tapahtumasta nopeasti. Pian Sebastianin huomio Aleksiksesta siirtyikin kuopukseen joka ei tuntunut ollenkaan normaalilta sylissä.  Sebastian läpäytti otsaansa ja ärähti äreästi tyttärelleen ettei vielä ollut aika kasvaa.

 

Kuolemaa tekevä hiljeni tarkkaillakseen perhettään. Hän näki Lucyn hiusten lomasta miten Patricia ja Kristel tukivat toisiaan ja kuinka äärettömän nopeasti Aradia kasvoikaan. Aleksiksella oli paha mieli. Hän ei halunnut kuolla vielä. Hän tunsi sisimmässään kuinka paljon perhe, etenkin Lucy jäisi häntä kaipaamaan. Hän mumisi Lucylle muutaman lohduttavan fraasin saadakseen tämän puristamaan itseään hieman vähemmän, henki nimittäin alkoi jo loppua uupuneen vanhuksen keuhkoista.