Sain kaksi ensimmäistä pikkaraistani 11-vuotiaana, mutta jo tätä ennen olin tutustunut hyvinkin intensiivisesti näihin viehättäviin nukkapintaisiin eläinhahmoihin. Parhaalla ystävättärelläni Virpillä oli ollut pikkaraisia jo ties miten pitkään, ja hänen luonaan usein niillä leikimme. Näihin aikoihin isäni oli mennyt uudelleen naimisiin. Hänen uudella vaimollaan oli pieni poika ja pienellä pojalla muutamia pikkaraisia. Himoitsin niitä silmittömästi, ja lopulta sain valita ja ostaa kaksi niistä omakseni – muistaakseni markan kappalehintaan. Ensimmäinen pikkarainen, jonka valitsin oli Katri ja seuraava hänen veljensä Kiril – nimi, joka käytännössä lyhentyi muotoon Kiri. Vuosia myöhemmin loputkin velipuoleni pikkaraisista päätyivät kokoelmiini, mutta niistä lisää myöhemmin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Katri ja Kiri eivät ole ns. oikeita pikkaraisia (Forest Families) eivätkä mitään muutakaan tunnettua (siis minun tuntemaani) pikkaraistyyppisten eläinhahmojen sarjaa. En muista koskaan nähneeni missään samanlaisia. Velipuoleni pikkaraisia oli kolmenlaisia: yksi karhu, yksi koira ja muutamia Kirin ja Katrin näköisiä. Minä ja Virpi pohdimme kovasti, mitä eläimiä jälkimmäiset voisivat olla, ja päädyimme lopulta tulkitsemaan ne värityksen ja korvien (jotka eivät hunnun – kaikkeen ne sukkahousut kelpaavatkin! – vuoksi valokuvassa näy) perusteella aavikkoketuiksi. Niinpä olikin luonnollista, että kun myöhemmin sain lisää pikkaraisia, adoptoitiin nämä sisarukset kettuperheeseen, Ruusu ja Kauko Kettusen huomaan. He myös saivat tällöin Kettusen sukunimen, vaikka vanhojen pikkaraisaiheisten papereitteni mukaan heidän alkuperäinen sukunimensä oli Dyyni.

 

Kuten monet tyttöpikkaraiseni, myös Katri oli melko kiivasluonteinen, itsepäinen, näsäviisas ja menevä. Selvästi siis veljeään railakkaampi hahmo. Vanhat paperit kertovat myös, että seitsemänvuotiaan Katri Olga Kettusen koulutodistuksen keskiarvo on ollut 7,99.

 

 Jouluinen kuva, jonka olen luultavasti piirtänyt 11- tai 12-vuotiaana: Luciaa esittää Heli Hiihaa, kynttilää kantaa Katri Kettunen, tonttuina virnuilevat Mari Pähkinäpuu, Susa Kettunen ja Jonna Kavio, matolla istuu pikkuinen Kille Karhunen.

 

Olen valinnut Katrin mukaan nimen, jolla haluan tässä blogissa tulla tunnetuksi. Tämän nimen käyttö juontaa juurensa jo hamaan menneisyyteen. Kun joskus lapsina halusimme ystävättäreni kanssa esiintyä väärillä nimillä (en kuollaksenikaan muista miksi näin halusimme tehdä), olin silloin "Katri" ja ystäväni "Virpi" erään kettupikkaraisensa mukaan. En muista oliko kolmannella, myöhemmin "salaseuraamme" kuuluneella tytöllä salanimeä. Mikäli hänestä tulee puhe tässä blogissa myöhemmin, kutsun häntä "Neaksi", sillä Nea oli selvästi kaikkein tärkein hänen pikkaraisistaan.

 

Tästä eteenpäin osallistuu myös Virpi tämän blogin kirjoittamiseen. Hänellä on pikkaraisiin hieman toisenlainen näkökulma kuin minulla, jolla harrastus hiipui jo kymmenisen vuotta sitten. Mutta kertokoon Virpi itse tarkemmin omista pikkaraisistaan ja siitä mitä niille kuuluu nykyään.