Toisin kuin Virpistä, minusta ei ikinä tullut ammattikirjoittajaa. Silti yksi minunkin lapsuudenhaaveistani oli tulla isona kirjailijaksi. Noh, haaveilin vastapainoksi myös arkeologin, biologin, salamurhaajan ja kuvataiteilijan ammatista, ja erääseen näistä hankin sittemmin myös koulutuksen. Saatte vapaasti arvata mihin ;)
Kuudennella luokalla opettajani Hannu Kosonen antoi äidinkielen tunnilla tehtäväksi kirjoittaa aineen otsikolla "Hiihtoloma". Mistä muusta olisin voinut kirjoittaa kuin pikkaraisista? Pikkaraiset piti tietysti naamioida ihmisiksi, ja siksi ajattelinkin, että he asuivat kommunistikolhoosin sijasta samaisessa neljästä kerrostalosta koostuvassa taloyhtiössä, jossa itse olin koko siihenastisen elämäni majaillut.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
En saanut tarinaa koskaan valmiiksi (kuten useimpia muitakaan tarinoitani), mutta varsin pitkä siitä tuli – ainakin ainekirjoitukseksi. Kuudennen luokan keväällä sain äidinkielen numeroksi kympin ensimmäistä kertaa, ja innoissani jatkoin Hiihtoloman kirjoittamista vielä yläasteellakin. Yläasteaikoina totesin vanhan tekstini tönköksi ja kirjoitin tarinan alun kaksi kertaa uusiksi. Hiihtolomasta piti tulla esikoisteokseni (huokaus), mutta se päätyi vain pöytälaatikkoon ja sittemmin kellariin. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa, että juonessa oli joitain vaikeasti selitettäviä asiavirheitä, enkä sen jälkeen osannut enää jatkaa kirjoittamista.
Nyt lienee kuitenkin aika kaivaa paperit jälleen esille laatikosta ja katsoa mitä sain aikaiseksi. Koska uudelleenkirjoitetut versiot ovat hieman laadukkaampia kuin ensimmäinen, julkaisen aluksi tuoreimman tuotokseni, jonka tarkkaa ajoitusta en kuitenkaan osaa sanoa. Lopuksi sitten vanha versio kaikessa kauheudessaan. En puutu alkuperäiseen kirjoitusasuun, vaan kaikki virheet tulevat kaupanpäällisiksi.
Terkkuja Hannu Kososelle, parhaalle opettajalleni ikinä, jos sattumalta tätä joskus päädyt lukemaan!
Tarinan keskeiset henkilöt:
Sisarukset Susanna "Susa" Kettunen ja Lilja "Lili" Kettunen.
Sisarukset Terhi Karhunen ja Tuomo Karhunen sekä heidän isänsä Tapio Karhunen.
Niko Porkkanamäki.
Hiihtoloma – uusimman version alku. Osa 1.
Aamuaurinko kurkotteli ensimmäisiä säteitään punaruudullisten verhojen lomasta suoraan Susannan silmiin. Vähitellen pirullinen aurinko sai virkoamaan unisen käärön vuoteelta ja Susa rupesi venyttelemään kissaeläimen tyyliin. Unenpöpperöinen ja pörröinen tyttölapsi könysi ylös punkastaan ja raahusti pukemaan aamutakin yllensä. Samalla matkalla hän ravisteli kanssaan samassa huoneessa asustavaa sisartaan yöpaidan hihasta yrittäen saada tähän jotain tajuntaa:
- Lilja kulta, Lilja kulta, herää jo, herää jo, kellojasi soita, kellojasi soita.
- Mmmh... häivy kelloines, ärähti uninen Lili vainoajattarellensa.
Susa ei välittänyt siskonsa tunteista, vaan jatkoi pudistelua:
- Kellot on jo kamalan paljon.
Epätoivoinen Lili käänsi selkänsä Susalle ja yritti nukahtaa, vaikkakin huonolla tuloksella, Susa näet tanssahteli verhojen luokse ja vetäisi ne sivuun. Valo täytti huoneen, kaikessa kirkkaudessaan, joka ei kylläkään ollut hirveän kirkasta, kun oli talvi.
- Aaagh, parkaisi Susa.
Lili viskasi mokomaa metelöivää epäkohtaa tyynyllään:
- Vaiti kellokas. Anna vaivaisen pikkusiskoparkasi nukkua.
- Lili, kuului kauhistunut henkäisy Susan suunnalta:
- Ulkona sataa RÄNTÄÄ, mieti sitä. Räntää ensimmäisenä hiihtolomapäivänä.
Lili kauhistui ja silkasta järkytyksestä hän loikkasi ylös pedistään, ja syöksyi ikkunalle. Tyttö pihahti:
- Ei soita onnenkellot meidän lomalle.
Susa oli jo ehtinyt toipua pahimmasta järkytyksestään ja nyt hän nykäisi Liliä tämän mustasta hiuspehkosta ja raahasi tätä mukanaan:
- On aika herättää poijat.
- Just joo... hae spruittipullo, vitsaili retuutettu Lili.
Susa innostui:
- Juuri niin me teemme. Käy hakemassa se puteli keittiöstä ja täytä se jäisellä vedellä.
Lili suuntasi askeleensa kohti keittiötä ja täytti vihreän pullon saamansa käskyn mukaisesti. Lilin saapuessa takaisin hänen ja Susan huoneeseen oli Susalla suunnitelma jonka tämä kertoi Lilille heidän kävellessään verkkaisesti kohti määränpäätään:
- Sinä pitelet itsestään kiinni menevää ovea auki...
Itsestään kiinni menevä ovi oli vasta isku vanhemmille jotka eivät koskaan muistaneet sulkea ovea perässään, vaan jättivät sen auki poikain epätoivoisia rukouksia muistamatta. Mutta eräänä sangen ärsyttävänä päivänä, kun pojat olivat ehtineet kiukustua ties kuinka miljoonaan kertaan vanhemmilleen, kuin sisarilleen ja serkuilleenkin ovensa kanssa, saivat heidän rasitetut aivonsa idean. Petri ja Heikki olivat rynnännet siivouskaapille narunryöstäjäisiin, jostain he olivat löytäneet, myös kolme henkaria joita ei ollut kukaan nähnyt ennen, paitsi jolta kulta pihan rouvista, taisi muuten olla kadonnut henkareita. Pyykit olivat lojuneet maassa. Rouva Virve Virtanen oli nostanut asiasta mielettömän metelin ja yrittänyt syyttää pihan ilkiötä Voittoa varkaudesta, tietenkin sillä menestyksellä, että oli saanut tämän äidin Säteen vihat yllensä. Kettusen pojat eivät jääneet kiinni rikoksestaan, vaikka Susa olikin uhkaillut kertovansa. Pete oli lahjonut hänet suklaapatukalla olemaan vaiti asiasta.
Lilin ja Susan mielestä kaikesta epärehellisyydestään huolimatta, moinen oven sulkijalaite olisi ollut tyttöä heidänkin ovellensa, mutta kaikista päätöksistä huolimatta eivät he olleet jaksaneet samanlaista värkätä.
- ...Ja minä suihkin ne niin märiksi, kuin tällä pullonpahuksella pystyy. Sen tehtyäni me kiidetään karkuun, Susa virnuili.
- Shhh! Hiljaisuutta pyydän, sihisi Lili, he olivat saapuneet ovelle joka oli tapetoitu kaiken maailman pääkallon kuvilla ja STOP-merkeillä. Susa virnisti lappusille ja nyökkäsi Liliä aukaisemaan oven.
Lili raotti varovaisesti ovea, peläten että siihen olisi kiinnitetty jokin kilikello varoittamaan tunkeilijoista. Tällä kerralla tytön pelko oli aiheetonta. Mikään ei varoittanut poikia, ei mikään.
Jatkuu lähitulevaisuudessa...
]]>
